Liettua ABC     Historia, kieli     Kartta- ja säälinkit     Kuvagalleria     Linkit, Internet     Media, kirjat     Museot, kirkot     Musiikki, teatteri     Tapahtumat     Turisti-info, valuutta     Urheilu, harrasteet     Vihjeet matkalle               Historia   Liettuan kieli ja sanasto     Liettua oli keskiajalla suurvalta, joka pystyi taistelemaan saksalaisia ja tataareja vastaan. Liettualaiset hyväksyivät lopullisesti kristinuskon vasta 1300-luvulla, ja heitä onkin sanottu Euroopan viimeiseksi pakanakansaksi. Tosin jo Suuriruhtinas Mindaugas, joka perusti Liettuan valtion 1236, omaksui kristinuskon 1251, mutta tämän jälkeen sisäiset valtataistelut verottivat uuden valtion voimia. 1300-luvun lopussa Liettua teki liiton (Krevan sopimus 1385) Puolan kanssa, ja samalla kristinusko vakiintui. Vuonna 1410 liettualais-puolalais-tataarijoukot löivät Saksalaisen ritarikunnan Grünewaldin eli Zalgirisin taistelussa suuriruhtinas Vytautasin johdolla. Jo vuosina 1236 ja 1260 saksalaiset olivat kärsineet tappion liettualaisille. Liettua pystyi näin vakiinnuttamaan valtapoliittisen asemansa Mindaugas-ruhtinaan johdolla. Myöhemmin puolalaisilla oli tärkeä rooli Liettuan vaiheissa. Vilna perustettiin vuonna 1323, jolloin suuriruhtinas Gediminas kutsui kaupunkiin ulkomaalaisia kauppiaita ja käsityöläisiä. Gediminas myös laajensi valtakuntaansa nykyisten Valko-Venäjän ja Ukrainan alueille. Suuriruhtinas Algirdas jatkoi isänsä Gediminasin valloituspolitiikkaa, ja 1370-luvulla Liettua ulottui Itämereltä Mustalle merelle. 1400-luvulta lähtien Kaunas ja Vilna olivat tärkeitä kauppakaupunkeja. Melkoinen osa kauppiaista oli saksalaisia, mutta Vilnaan ja Kaunasiin keskittyi paljon myös juutalaista ja puolalaista asutusta. Liettuaan muutti myös Krimin tataareja, joilla oli tärkeä rooli Vilnan puolustusjärjestelmässä. Toinen itäinen ryhmä olivat karaimiinit, joita vieläkin asuu Vilnassa ja Trakain luona. Karaimiinit ovat turkkilainen heimo, jotka ovat omaksuivat piirteitä myös juutalaisuudesta. Karaimiinit-sanakin on johdettu verbistä kara, mikä tarkoittaa “lukea (pyhiä) kirjoituksia”. Vilnan ympäristössä asui keskiajalla myös valkovenäläisiä. Jo vuonna 1562 avattiin Vilnasta säännöllinen postiyhteys Krakovan ja Wienin kautta Venetsiaan. Jesuiitat perustivat vuonna 1579 Vilnaan akatemian, josta kehittyi myöhemmin yliopisto. Vilna oli 1500-luvulla ja myöhemminkin koko Euroopan juutalaisen kulttuurin keskus, Vilnaa sanottiin Liettuan tai pohjoisen Jerusalemiksi. Vuonna 1569 Liettua ja Puola solmivat Lublinin sopimuksen. Tämän jälkeen Liettuan asema heikkeni Puolaan verrattuna. Maiden välillä oli periaatteessa personaaliunioni vuosina 1569-1795, yhteinen hallitsija mutta eri valtiot, mutta puolaisten rooli oli tärkeämpi. Jo tätä ennen useat liettualaiset itäalueen ruhtinaat olivat slaavilaistuneet ja omaksuneet ortodoksisen uskon. Nyt kuitenkin Liettuan ydinalueet alkoivat slaavilaistua, puolan kielen ja katolisen uskon voimalla. Myös rutenian kielellä oli tärkeä rooli liettualais-puolalaisessa valtiossa. Vilna kuitenkin kehittyi suotuisasti 1600- ja 1700-luvuilla. Vilnassa oli 1700-luvun lopussa kymmeniä kahviloita ja hengenelämä oli vilkasta. Monessa mielessä Liettua-Puola oli myös Länsi-Euroopan monarkioita vapaamielisempi. Etenkin uskonnollisiin vähemmistöihin suhtauduttiin suhteellisen suvaitsevasti, ajoittaisia skismoja toki oli. Toisaalta aateliston vahva ylivalta esti todella vahvan porvarisluokan kehittymisen ja maaorjuus säilyi 1800-luvulle asti. Jo 1600-luvulta lähtien kehittyi Liettuan kirjallisuus. 1700-luvun puolivälissä Kristojonas Donelaitis kirjoitti liettuaksi ja kehitti kirjallisuutta kansanrunoutta hyödyntäen. Valtaosa sivistyselämästä oli puolalaisten, saksalaisten ja juutalaisten käsissä. Liettuan kieli säilyi maaseudulla, joskin mm. Itä-Preussissa oli liettualainen vähemmistö, joka taisteli liettuan kirjakielen puolesta. Vuonna 1795 Venäjä, Itävalta ja Preussi jakoivat Puola-Liettuan maat, ja valtaosa Liettua tuli osaksi tsaarin Venäjää. Vilnasta tuli uuden gubernijan keskus. Vuonna 1791 Liettua-Puola oli antanut melko vapaamielisen perustuslakiesityksen, mutta uudistuksia ei saatu lopulta aikaan osaksi juuri suurvaltapolitiikan takia. Liettuasta tuli siis osa Venäjää vuonna 1795, jo vuoden 1793 kapina oli kukistettu venäläisten toimesta ja vuonna 1794 kasakat yrittivät tuhota Vilnaa. Vuoden 1830-31 venäläisvastaisen kapinan jälkeen Vilnan yliopisto suljettiin ja useista katolisista kirkoista tehtiin ortodoksisia. 1800-luvulla venäläistämistoimet olivat huomattavasti ankarampia kuin esimerkiksi Suomessa. Jopa kirjaimiston piti noudattaa kyrillisiä sääntöjä. Kansallinen herääminen kuitenkin eteni 1800-luvun lopussa. Ensimmäinen maailmansota tarjosi mahdollisuuden Venäjästä irrottautumiseen, ja helmikuun 16. päivä 1918 annettiin itsenäisyysjulistus tai oikeastaan itsenäisyys julistettiin palautetuksi. Vuonna 1920 Puola liitti Vilnan alueisiinsa, ja Liettuan pääkaupungiksi tuli Kaunas. Tämä kiista heikensi maiden välejä maailmansotien välillä. Kuten muutkin Baltian maat, Liettua kehittyi itsenäisyyskaudella 20- ja 30-luvuilla nopeasti. Toisessa maailmansodassa Liettua kärsi yhtä paljon kuin Latvia ja Viro. Esimerkiksi Vilnan vahva juutalaisyhdyskunta tuhottiin lähes kokonaan natsien toimesta. Liettuan noin 200 000:sta juutalaisesta tuhottiin lähes 90 %. Saksan hävittyä sodan neuvostoliittolaiset puolestaan kyyditsivät ihmisiä Siperiaan ja yrittivät tukahduttaa vastarintaliikettä, joka jatkui toisen maailmansodan jälkeen vielä vuosia. Kesäkuussa 1988 perustettiin uudistusliike Sajudis ajamaan avoimuutta, demokratiaa ja suvereniteettia. Tämän jälkeen itsenäisyysvaatimukset voimistuivat, ja 11. maaliskuuta vuonna 1990 Liettua julisti itsenäisyyden palautetuksi. Seurauksena oli Moskovan kuukausia kestänyt kauppasaarto. Tammikuun 13. neuvostojoukot valtasivat Vilnan TV-tornin ja surmasivat 14 siviiliä. Elokuussa 1991 Liettua vihdoin sai itsenäisyyden, jonka myös ulkomaailma tunnusti. Vuonna 1993 presidentiksi valittiin Algirdas Brazauskas. Oma rahayksikkö lita otettiin käyttöön samana vuonna.       Liettuan kieli ja sanasto        2004 © Fion Finland of Networks • www.finlandnetworks.net • www.tallinna.net • www.riika.net